Hei, olen Janika Kiho, kampaamoalan yrittäjä Parkanosta. Olen aina ollut kovin eläinrakas ihminen, niin koirat, kissat kuin hevoset ovat kuuluneet elämääni aina. Varsinkin metsästyskoirat ovat olleet osa arkeani.
Aatelilla olen pyörinyt parisen vuotta, aloitin täällä käynnin oman koirani kanssa räyhärekkukurssilla keväällä -23, josta siirryin ensimmäiseen rally-toko valmennusryhmään kesällä ja siitä asti olen ollut Annikan valmennuksessa ilman taukoja. Nyt käymmekin MES-tason valmennuksessa.
Rally-tokosta on tullut iso osa elämääni ja harrastankin sitä harmaa norjanhirvikoira Varpun kanssa. Matka on ollut kieltämättä työntäyteinen, mutta Varpu on teknillisesti älyttömän hyvä ja olemme muutamia kisastartteja ottaneetkin ALO-luokassa, seuraava steppi onkin ruveta kisaamaan kunnolla ja haeskelemaan RTK-tunnuksia.
Varpu on alunperin tullut minulle metsästyskoiraksi ja siinä käytössä on koko ajan ollutkin, HIRV1 ollaan haukutettu kokeista ja kaatoja on tullut parin vuoden aikana myös.
On ollut aivan mahtava matka tähän mennessä oman koiran kanssa, kun ollaan rikottu stereotypioita metsästyskoirista, niistä on vaikka mihin vaikka hieman työtä vaativatkin! Suuri oppi on ollut näin kovatöinen koira, kun on joutunut kaksinkertaisen työn tekemään.
Kouluttajana olenkin ehdottomasti eettisen ja positiivisen koulutuksen kannattaja. Ystävälliset, mutta itsevarmat, selkeät sekä johdonmukaiset otteet auttavat pitkälle, on tärkeää, että ohjaaja osaa tukea koiraansa oikealla tavalla, kun halutaan koiran oppivan. Täytyy myös muistaa hiljentyä ja kuunnella koiraa, molemminpuolinen kommunikointi on kaiken perusta.
Tervetuloa lämpimästi Aateliin, meillä on mahtava porukka täällä ja voin omakohtaisesti sanoa, kun oman räyhäävän teini-ikäisen koiran kanssa Aateliin ensimmäisen kerran astuin, niin minut otettiin lämpimästi vastaan ilman tuomitsemista, sillä jokainen ansaitsee apua ja oppia, sitä varten me kouluttajat olemme.
